On muutama asia tässä maan päällä joita inhoan yli kaiken. Yksi niistä on se, että ihmisten sanomisia tulkitaan tahallaan väärin tai heidän sanojaan vääristellään. Tässä jutussa kerron esimerkin siitä miten väärinkäsitys voi syntyä aivan mitättömästä asiasta ja josta voi seurata viikkoja kestävä mykkäkoulu. Tarina ja henkilöt on keksittyjä, mutta tapahtumien kulku on suoraan elävästä elämästä.
Tarina alkaa siitä kun Lyydia uskoutuu Amalialle että hänellä on kompleksi omasta ulkonäöstään, häntä häiritsee luomi hänen poskessaan. Amalian mielestä Lyydia on kaunis sellaisena kuin on, ja unohtaa keskustelun pian. Aikaa kuluu ja Amalia juttelee puhelimessa Saimin kanssa. Juttua riittää kuten kahden naisten välillä on tapana, ja puhe siirtyy erilaisiin kampauksiin. Amalia mainitsee ihailevansa Lyydian klassista tyyliä ja sanoo " Lyydia on niin ihanan tavallisen näköinen, ei mitään lävistyksiä tai punk-hiuksia, toivoisin itselläni olevan samanlainen tyylitaju". Puhelun jälkeen Saimi kertoo Agnetalle, joka sattuu olemaan kylässä Saimin luona, että Amalian mielestä Lyydia on tavallisen näköinen.
Agneta ja Lyydia ovat ystäviä, ja Agneta ajattelee että hänen täytyy kertoa Lyydialle mitä Amalia oli hänestä Saimille jutellut. Ja niin Agneta kertoo Lyydialle että hän on Amalian mielestä tylsän näköinen.
Lyydia vetää johtopäätökset tästä että Amalia on juoruillut Saimille että hänellä on kompleksi oman ulkonäkönsä suhteen eikä suostu enää edes tervehtimään Amaliaa, joka ihmettelee mitä oikein on tapahtunut.
Että hohhoijaa - mitä pääseekään tapahtumaan silloin kun ihmiset eivät puhu toisilleen, pyydä tarkennuksia tai antavat viidakkorummun soida! Toivon että meillä kaikilla olisi rohkeutta kysyä tarkennuksia, lisäselvennystä tai selitystä toisten sanoille. Ei kukaan loukkaannu siitä että kysytään " Mitä tarkoitit sillä kun sanoit....", varsinkin kun kysytään fiksulla tavalla eikä syyttävästi.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti